![]() |
|
|
| |
World Travel Organizationin tilastojen mukaan vuonna 2001 16.22 miljoonaa japanilaista matkusti ulkomaille ja 4.77 miljoonaa ulkomaalaista Japaniin. Ulkomaille matkustaneita japanilaisia oli siten yli kolme kertaa enemmän kuin Japaniin matkustaneita ulkomaalaisia. Japanin matkailutaseessa epäsuhta näkyy vieläkin selvemmin. Kun japanilaiset käyttivät rahaa ulkomaanmatkoihinsa 31.5 mrd. US dollaria, niin ulkomaalaiset käyttivät Japanin matkoillaan vain 3,4 mrd. US dollaria. Johtaja Norio Tomidan mukaan matkailijoiden määrä on sittemmin kasvanut kumpaankiin suuntaan, mutta perusongelma - matkailutaseen epätasapaino - on säilynyt ennallaan. Hän iloitsee siitä, että Japanin hallitus on vihdoinkin kiinnittänyt asiaan huomiota ja käynnistänyt matkailunedistämiskampanjan. Senaattori Marutei Tsurunen pitää tavoitetta ylimitoitettuna Tokiosta lähettämässään viestissä - aika on hänen mielestään liian lyhyt. "Mutta hallituksen pyrkimys on oikeansuuntainen."
Japania ry:n seminaariin osallistui 15 henkilöä. Lähetystösihteeri Mr. Takayan lisäksi Japanin suurlähetystöstä oli paikalla erityisavustaja Ms. Kaori Nagai. Muut osallistujat olivat Matti Linkola Kajaanista, Heikki Humina Tampereelta, Marjatta Toivola, Hannele Blom ja Tea Blom Lahdesta, Anna-Liisa Lavila Haminasta sekä Arto Haapaniemi, Eila Sammallahti, Heikki Mallat, Arto Teräs, Harri-Petri Aho, Hanna Näremaa-Perälä ja Pirjo-Riitta Sakasho pääkaupunkiseudulta. Matkailubisnestä edustivat toimitusjohtaja Päivi Putro, sales executive Mikael Hasegawa Helsingin Laatumatkat Oy:stä sekä johtaja Jukka Vallinkoski raportin välityksellä Matkatoimisto Oy Areasta. Keskustelu Japanin matkaeduista jatkuu ja tietojen-vaihtoa ym. yhteistyötä kehitetään. |
|||||
|
Japanian yhteystiedot |