Japania ry Finland
 Eläinvuodet

(1) Nezumi/Rotta
Syntymävuosi: 1912; 1924; 1936; 1948; 1960; 1972; 1984; 1996; 2008

Rotta on älykäs ja kekseliäs eläin sekä aktiivinen lisääntymään.

Rotta-ihminen on hurmaava, rakastettava, älykäs ja hellyttävä. Hän on loistava käytännön asioiden järjestelijä. Hänellä on kyky arvioida tilanteet nopeasti ja käyttää niitä hyväksi oveluutensa ansiosta. Uhkapeli houkuttaa rotta-ihmistä ottamaan suuriakin riskejä, mutta ikuisena selviytyjänä hän pääsee aina kuiville. Hän viis veisaa muitten mielipiteistä, mutta ei ole kuitenkaan aggressiivinen.

Rotta-ihminen on omassa elementissään seurassa, jossa tuo mielellään esiin oman mielipiteensä. Hänen itsepäisyytensä saattaa häiritä joskus, mutta innostunut tiedonhalunsa ja hellyttävä olemuksensa toimivat vastapainona.

Perhe on rotta-ihmiselle tärkeä ja hän pitää huolen siitä, että leipää on aina pöydällä.

Rotta-ihminen on tosi romantikko, aistillinen, seksikäs ja erityisesti rotta-nainen rakastaa kiusoittelua ja huolehtii kekseliäisyydellään siitä, että suhteen intiimeimmät puolet pysyvät elossa.

Puolisoksi rotta-ihmiselle sopivat lohikäärmeen ja apinan vuosina syntyneet

Kalenteri
Perusteet

Eläinten kuvaukset:
Rotta
Härkä
Tiikeri
Jänis
Lohikäärme
Käärme
Hevonen
Lammas
Apina
Lintu
Koira
Villisika

 

Japanian yhteystiedot